miksi turhaan ostaa kaupasta kun voi tehdä itse...

/ sisalto / syntikat / pg364

PG-364

Rakentaja: Matti Leino
Valmistui: Keväällä 2003.

PG-364 on midisekvensseri, jonka reaaliaikaisuus on viety huippuunsa tekemällä siitä perinteisen analogisen step-sekvensserin kaltainen. 364:ssa on 64 askelta (??! siis step. Suomen kieli on jänskää...), ja jokaiselle stepille on oma potikkansa. Sitä on kiva muokata ihan lennosta, kun nuotin voi kääntää kohdalleen. Toki muitakin ominaisuuksia on rutosti, 364:n voi synkata muiden laitteiden kanssa, sitä voi käyttää arpeggiaattorina, ihan mitä vain. Nam.

PG-364:sen on suunntitellut Thorsten Klose, joka on tehnyt valtavan hienon työn laitteen kanssa. Ja tämänkin laitten kanssa kävi täysin samalla tavalla kuin aiemminkin, eli mopo lähti käsistä. Alunperin suunnitelmissa oli rakentaa Midibox 16, mutta sattui olemaan sen verran ylimääräistä (?) rahaa, että päätin nelinkertaistaa potikoiden määrän. Hehhee.

Kotelo on rakennettu jakan työpaikalla kolmen millin alumiinilevystä. Kahdeksan tuntia taisi mennä kaikenkaikkiaan 70:nen nupin sorvaamisessa ja etulevyn jyrsimisessä. Mutta oli se todellakin vaivan väärti. Ulkonäköön panostin myös, päädut ovat gaia-mahonkia, ja koko kotelo on maalattua ruiskulla samanväriseksi purjeveneeni kanssa.=) Tämä oli taas niitä projekteja, jonka työmäärän aliarvioin aikas huikeesti, mutta loppujen lopuksi tämä taitaa olla kaikkein valmein studioverme, jonka olen tähän mennessä tehnyt.


Kommentoi juttua!

Ei arvostelua!

© 2002-2005 kotipolttoinen.com - M Leino, P Lehtonen ja S Lehtinen  - Kävijöitä tänään:


syntikat
kitara
muut musalaitteet
muu elektroniikka
musiikkituotannot
vesilelut sun muut
autot
ruokaohjeet
koodikoodi
muut harrastukset

linkit
kuvagalleria
forum

BLOG

etusivu - english