miksi turhaan ostaa kaupasta kun voi tehdä itse...

/ sisalto / kitara / octavedaga

Octave-Dägä

Raketaja: Pekka Lehtonen
Valmistui: Keväällä 2003

Jo pitkään oli tehnyt mieli hankkia jonkinlainen oktaaveri kitaralle. Kaupastahan niitä nyt ei voi periaatteesta ostaa, eli itse piti taas tehdä. Päätin aloittaa helposti ja kun löysin netistä General Guitar Gadgets -sivuston helpottui homma entisestään.

Päätin rakentaa kopion vanhasta Green Ringer -oktaaverista. Ihan vaan siksi kun se on niin kiva ja pikkuinen eikä siinä ole edes yhtään nuppia.

Projekti vaikutti melkoisen helpolta, sillä GGG:ssä oli tyrkyllä kaikki tarpeellinen piirilevykuvia myöten. Kortti oli pian tehty ja koottuu ja testailut oskiloskoopilla ja signaaligeniksellä osoittivat että Green Ringer, eli Octave Dägä, oli kerttaallisen puhdas kokoaaltotasasuuntaaja. Tosin testasin kytkentää vain sinisignaalilla ja ilman minkäänlaista kaiutinta eli saundista ei ole hajuakaan. Ja pitää muistaa että kitaran signaali on aika kaukana siniaallosta ja jos vielä pistää signaalin vähän särölle ennen oktaaveria niin tulekset saattavat olla varsin mielenkiintoisia.

Tällähetkellä projekti on kotelointivaiheessa ja tietysti siinä kitaran kanssa testaamisvaiheessa. Ilmoittelen tuloksista jahka niitä saan. Ääninäytekin voisi olla paikallaan...

Piirikaaviot ja muut löytyy tuolta www.generalguitargadgets.com:ista jos rupesi kiinnostamaan.

26.4.2004

Ensimmäinen kokeilu kitaralla. Hemmetti. Saoundi vähintäänkin kaamea. Taustalta kyllä kuului hitunen sellaista oktaaverille tunnusomaista "pirinää" mutta pääasiassa saundi oli vain säröä ja kohinaa. Kuvaava sana olisi varmaan: "Braat!". Pitänee vähän tutkia... Signaaligeniksellä ja skoopilla testattuna aaltomuoto oli kyllä ihan nättiä. Olisikohan kantoihin asennetuista trankuista joku vähän löysällä, tai jotain... Jatketaan.

7.8.2004

Joo... Projekti lopettu. Sain purkin kuullostamaan _melkein_ oikealta ja totesin senkin saundin kamalaksi. Roskiin ja se siitä.


Kommentoi juttua!

Ei arvostelua!

© 2002-2005 kotipolttoinen.com - M Leino, P Lehtonen ja S Lehtinen  - Kävijöitä tänään:


syntikat
kitara
muut musalaitteet
muu elektroniikka
musiikkituotannot
vesilelut sun muut
autot
ruokaohjeet
koodikoodi
muut harrastukset

linkit
kuvagalleria
forum

BLOG

etusivu - english